Me Himosmajoituksella uskomme vastuullisuuteen matkailussa
Haluamme tarjota asiakkaillemme elämyksiä, jotka ovat kestäviä sekä luonnolle että paikalliselle yhteisölle.
Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme – pienistä arjen teoista isoihin kehitysaskeliin.
STF-SERTIFIKAATTI
Olemme aloittaneet STF-sertifikaatin hakuprosessin, mikä on tunnustus vastuullisesta majoitustoiminnasta. Prosessin myötä parannamme jatkuvasti ympäristö-, sosiaali- ja taloudellista vastuullisuuttamme ja tuomme asiakkaillemme varmuuden siitä, että valintasi tukee kestävää matkailua.
YMPÄRISTÖVASTUU
Säästämme energiaa ja vettä älykkäillä ratkaisuilla ja energiatehokkailla laitteilla.
Huolehdimme jätteiden lajittelusta ja kierrätyksestä.
Kannustamme asiakkaitamme ympäristöystävällisiin valintoihin, esimerkiksi hiilineutraaleihin liikkumismuotoihin Himoksen alueella.
SAAVUTETTAVUUS JULKISELLA LIIKENTEELLÄ
- Himokseen pääsee helposti myös ilman omaa autoa. Bussiyhteydet kulkevat esimerkiksi Jyväskylästä, Tampereelta ja Jämsästä. Jämsän rautatieasema tarjoaa junayhteyden eri puolilta Suomea.
- Tavoitteenamme on kannustaa yhä useampaa matkailijaa valitsemaan julkisen liikenteen – se on sekä ympäristöystävällinen että vaivaton tapa saapua lomalle Himokseen.
SOSIAALINEN VASTUULLISUUS
Tuemme paikallista yrittäjyyttä yhteistyöllä ja suosimalla lähituotteita.
Panostamme asiakaspalvelun laatuun ja turvallisuuteen.
Toivotamme lämpimästi tervetulleiksi vieraat kaikista uskontokunnista, lähtömaista ja kulttuuritaustoista – myös LGBTQ+-henkilöt ja lapsiperheet. Meille tärkeintä on, että jokainen voi nauttia lomastaan turvallisesti, tasa-arvoisesti ja omana itsenään.
TALOUDELLINEN VASTUULLISUUS
Toimimme läpinäkyvästi ja reilusti niin asiakkaita, työntekijöitä kuin yhteistyökumppaneita kohtaan.
Suunnittelemme toimintamme siten, että se tukee kestävää matkailua ja alueen kehitystä pitkällä aikavälillä.
SITOUTUMISEMME JATKUU
Vastuullisuus ei ole projekti, vaan jatkuva prosessi. STF-sertifikaatti on meille yksi askel matkalla kohti entistä kestävämpää majoitusta. Päivitämme sivujamme säännöllisesti, jotta voit seurata edistymistämme.