Unelmista todeksi

Tarina vailla vertaa

”Länsi-Himoksen juurella seisoo jyhkeä Rinne-ravintola, jota luotsaa aviopari Jukka ja Tytti Auterinen. Pariskunnan laaja kokemus yrittäjinä on vertaansa vailla.

Vaivoja säästelemättä he ovat luoneet runsaan palvelutarjonnan, jonka kulmakivenä on laatu. Kohta kahdeksan vuotta toiminut ravintola on vain yksi Auteristen aikaansaannoksista. Auteristen taival yrittäjinä on pitkä ja monipuolinen. Jukan työura alkoi Himoksen hissipoikana jo 80-luvulla ja jatkui ATK-merkonomina tietojärjestelmien kehittäjänä hiihtokeskuksella ja myöhemmin Himosservisissä, josta myöhemmin tuli HimosLomat. Ensimmäinen yhteinen projekti Himoksella oli grillivaunu Varma Nakki Länsi-Himoksen huipulla. Syksyllä 1995 Auteriset ostivat Vuorikahvion Pohjois-Himoksen huipulta. Sen joka päivä tuoreet possumunkit vetävät asiakkaita puoleensa tänäkin päivänä. Vakisuosio on myös paninilla, jonka pari toi myyntiin toisena paikkana Suomessa. – Meidän panini kootaan paikan päällä itsesekoitetuista kastikkeista ja tuoreista tomaateista, Tytti Auterinen paljastaa syyn maukkaaseen evääseen.

Jukka ja Tytti Auterinen

Ravintola Rinne tunnetaan runsaasta buffet-lounaastaan, joka kootaan laadukkaista raaka-aineista. Lounaspöydässä riittää valinnanvaraa moneen makuun. Rinne on monelle tuttu myös aidosta After Ski –toiminnasta, jonka Auteriset lanseerasivat Himokselle. Lauantai-iltapäivisin DJ Tico luo huipputunnelman ulkoterassilla. Himos Tanssii Pöydällä –kisassa voi voittaa mukavia palkintoja, ja onpa poikaa saunottava Pojukin ollut tuttu näky paikalla. Eteläisen Suomen asiakkaat ovat tottuneet runsaaseen valikoimaan baarin puolella, eivätkä joudu tinkimään siitä täälläkään. – Meillä löytyy esimerkiksi Jallusta kaikki tähdet, Jukka myhäilee tyytyväisenä. Ravintola Rinne on tuttu tukikohta myös vaunuilijoille, joiden alue sijaitsee sopivasti lähellä. Asiakaskunta on siten laaja ja kattaa paljon muitakin kuin laskettelijoita. Toki pääkausi on talvi, jonka lisäksi Rinne on auki kesällä festariaikoina ja tilauksesta.

Yksi motiivi Rinne-ravintolan rakentamiselle oli saada keskeinen sijainti alueella, jotta majoittujat pääsevät noutamaan mökkiavaimen sujuvasti. Auteristen työsarkaan kuuluu nimittäin myös n. 70 mökin vuokravälitys Himosmajoituksen kautta. – Vuodepaikoissa laskettuna Himos muodostaa 50% koko Keski-Suomen tarjonnasta. Meillä voi avaimen noutaa ympäri vuorokauden Rinne-ravintolasta itselle sopivana aikana avainkoodilla, Jukka Auterinen kertoo käytänteistä. Varaustoiminta hoituu lähinnä netissä ja sitä hoitaa pitkälti Auteristen tytär Meri. Ruuhka-aikoina apuna on poika Ilmari, jolla on myös oma autokorjaamoyritys. Paljon monipuolista toimintaa mahdollistuu todella perhelähtöisesti, kun taustalla on vankka tietämys alasta ja erityisesti sesonkitoiminnasta. – Ruuhkahuippuihin tulee valmistautua etukäteen hyvin, jotta asiakkaan kokemukseksi ei jää pelkkä jonottaminen. Vuorikahviossakin ruoka tuodaan pöytiin eli asiakas pääsee nopeasti istumaan. Laatuun satsataan esimerkiksi omalla leipomisella. Teemme asiat vaivoja säästämättä, jotta maku saadaan onnistumaan. Lounaamme on todella runsas, joten siitä saa vaihtelevan, vaikka kävisi meillä syömässä usein, yrittäjäpari listaa kulmakiviä toiminnassaan.

Liikenevän vapaa-aikansa Tytti viettää hevostensa parissa ja Jukka viihtyy vesillä. Savonlinnassa rassaamista odottaa hinaaja vuodelta 1877. Tulossa on myös uutta perherintamalla, sillä Auterisista on piakkoin tulossa isovanhempia. Kaikesta touhusta huolimatta Auterisista huokuu rauhallisuus. – Kaikenlainen hätäisyys ja etuajassa eläminen harmittaa nykyajassa, Tytti tiivistää. Rauhallisuus ja maltti taitavatkin olla salaisuus pitkään ja onnistuneeseen yrittäjätaipaleeseen muuttuvissakin olosuhteissa.”

Teksti: Susanna Ruusu

Laadukkaat Himosmajoituksen mökit

Majoitu Himoksella – Himoksen mökit Jämsän parhailta paikoilta vuoden ympäri!

Jos olet suuntaamassa Himokselle, Jyväskylään tai Jämsään, valitse mökkimajoitus Himoksella – meiltä löydät vuokramökit Himoksen parhailta paikoilta koko vuoden ympäri!

Viihtyisät mökkimme löytyvät aivan Himoksen rinteiden välittömästä läheisyydestä. Vuokrattavien mökkien valikoimastamme löydät sopivimmat vaihtoehdot Himoksella majoittumiseen, olitpa reissussa koko suvun kanssa tai pienemmän ryhmän voimin. Lemmikit ovat myös tervetulleita suurimpaan osaan mökeistämme.

Majoitus, vuokramökit ja kattavat ravintolapalvelut

Himoksen ravintolat ja kahvilat

Tervetuloa mökkilomalle, tapahtumiin ja kokoustamaan meille! Mikäli mielessäsi on kysyttävää vuokramökeistämme, majoituksesta Himoksella yleisesti tai muista Himoksen palveluistamme, otathan meihin yhteyttä!

Ravintola Rinne

Palvelemme Himoksen matkailijoita aivan Länsi-Himoksen juurella. Hiiligrillissä tehdyn maukkaan ruuan lisäksi on tarjolla herkullinen lounasbuffet, johon voit myös hankkia rannekkeen.

Vuorikahvio Himoksen huipulla

Himoksen huipulla sijaitseva Vuorikahvio tarjoaa ruokaa, juomaa ja tuoreita leivonnaisia aina pohjoisrinteiden ollessa avoinna. Käy Vuorikahviossa nappaamassa evästä laskujen välissä!

Kokouspalvelut

Ravintola Rinteestä löytyy kokoustiloja tarvittavine varusteineen. Voitte kokouksen päätteeksi vaikkapa rentoutua upeassa saunassa ja ulkoporealtaassa.

Himoksen After ski

Ravintola Rinne on myös Himoksen paras After Ski -paikka. Pitkän rinteissä vietetyn päivän jälkeen voit talvilauantaisin rentoutua ystävien kanssa Dj Ticon tahdissa!

Himosmajoitus tapahtumiin

Himos Juhannus, Iskelmä Festivaali vai Jysäri? Himoksella on paljon nähtävää aina kesän isoista festareista talven After Ski -esiintyjiin. Varaa meiltä majoitus Himoksen tapahtumien ja muiden juhlapyhien ajaksi! Vietä rento juhannus, joulu, uusivuosi ja pääsiäinen mökillä Himoksen kauniissa maisemissa ja loistavien palvelujen äärellä.

Himosmajoitus palvelee ympäri vuoden

Himosmajoitus tarjoaa ensiluokkaisia majoitus-, ravintola-, kahvila- ja kokoustilapalveluita kaikille vierailijoille ympäri vuoden. Palveluidemme pääpaino sijoittuu laskettelukauden aikaan, mutta pidämme myös hyvää huolta kesän mökkeilijöistä ja festarikansasta.